perjantai 23. helmikuuta 2018

Amsterdam-vinkkejä

Tasan kuukausi sitten tulin takaisin Suomeen ja ajattelin tulla vielä kirjoittelemaan tänne pienimuotoista yhteenvetoa ja antamaan vinkkejä. Tänään pidin kakkosluokkalaisille ja omille luokkalaisille esitelmän vaihdostani ja sen myötä voisinkin tulla tekemään tämän ehkä viimeisen postaukseni tähän blogiin.

Mun vaihtokokemus oli oikein antoisa, totta kai siellä sattui ja tapahtui kaikenlaista ja ei elämä aina ollut ruusuilla tanssimista, mutta aika kultaa muistot ja kohta en enää muista mitään muuta kuin ne hyvät asiat ja hetket. Siksi onkin ehkä hyvä tehdä tämä vinkkipostaus nyt eikä myöhemmin.

Ensinnäkin kannattaa olla ajoissa liikenteessä, sillä esimerkiksi asuntojen suhteen on kova kysyntä Amsterdamissa (toki varmaan missä tahansa muuallakin Euroopan pääkaupungeissa) ja kannattaa olla joustava joko vuokran hinnan tai sijainnin suhteen. Alle 500 eurolla ei nimittäin saa kämppää keskustasta. Itse maksoin melkein 450e soluyksiöstä  12 hengen keittiöllä 7 kilometrin päässä keskustasta.

Hollannin ilmasto on hyvin sateinen lähellä olevien Brittien saarten johdosta, joten sateenvarjo ja sadeviitta ovat erittäin hyödyllinen ja tärkeä varuste. Itse en ole varmaan koskaan ollut niin märkä kuin muutaman kerran pyöräiltyäni vesisateessa siellä :D

Kulkemista joka paikkaan helpottaa pyörän hankkiminen ja sen voi joko ostaa käytettynä ja maksaa korjauskustannukset ja kantaa se riski, että joku varastaa sen vaikka olit lukinnut pyörän hyvin, tai sitten vuokrata niinkuin mä tein. Mä maksoin 25 e/kk vuokraa mun pyörästä ja koska siinä oli isolla vuokrausfirman logo, kukaan ei sitä koskaan varastanut ja vielä siihen vuokraukseen kuului korjauspalvelu, eli oli mulla sitten mikä tahansa vikana pyörässä pystyin viedä sen korjaajalle ja se korjasi sen ilman kustannuksia.

Pyörä on oikeasti halvin ja nopein tapa liikkua, mutta jos haluaa olla mukavuudenhaluinen (niinkuin mä joskus) ja matkustaa ympäri Alankomaita, niin kannattaa hommata OV-chipkaart, joka käy siis kaikkiin julkisen liikenteen väyliin kaikkialla Alankomaissa. Itse kortti maksaa 7,50e ja siihen saa ladattua rahaa niin paljon tai vähän kuin itse haluaa. Erittäin kätevä kortti kyllä!

Kun nyt puhutaan korteista, pitää mainita että jos yhtään kiinnostaa museoissa käynti ja niitä on joka lähtöön Amsterdamissa ja muuallakin Alankomaissa, niin kannattaa hommata Museumkaart, joka maksaa 40 euroa ja sillä pääsee lähes kaikkiin museoihin. Säästät siis ehdottamasti rahaa, jos ostat sen! Itse en tajunnut sitä ostaa ja kun sain kuulla kortin olemassaolosta, sanoin, että en käy enää missään museoissa etten tarvitse sitä enää, mutta kävinkin ja minulla meni varmaan 100 euroa sitten kaikkiin museoihin :D

Viimeisenä vinkkinä voisin sanoa sen, että kannattaa hyödyntää kaikki aika minkä on vaihdossa, koska se on once in lifetime -kokemus kyllä totisesti ja Amsterdam esimerkiksi on sijaintinsa puolesta erittäin mainio, koska sieltä on helppo matkustella ympäri Alankomaita sekä tietenkin muualle Eurooppaan. Kannattaa siis varata paljon rahaa, sillä vaikka halpoja busseja, lentoja ja hostelleja on, rahaa saa kulumaan kyllä ihan mukavasti nimimerkillä lähes tyhjä pankkitili. Mutta sitä enemmän mulla on muistoja, kuvia ja kokemuksia, joten en valita! Kannattaa siis todellakin lähteä vaihtoon, jos se yhtään kiinnostaa ja hei, ainahan voi tulla takaisin, jos kaikki ei menekään hyvin ja ei viihdy!

Näihin sanoihin ja tunnelmiin minä kiitän niitä jotka on ollut matkassani mukana ja jaksanut lukea blogiani ja kokemuksiani. Kiitän myös niitä, jotka tämän joskus täältä löytävät ja jaksavat lueskella tekstejäni. Vaikka monet mun ulkomailla olleet koulukaverit kokee blogin kirjoittamisen jotenkin hankalaksi ja ahdistavaksi, musta on vaan kiva ollut jakaa jonnekin kokemuksiani ja toivottavasti minun tarinoista on hyötyä ja edes joku saa kipinän näistä teksteistä lähteä vaihtoon ja vieläpä Amsterdamiin!


perjantai 26. tammikuuta 2018

Viimeisten viikkojen tunnelmia takautuvasti

Niin se aika vaan vieri ja viisi kuukautta meni sukkelaan ohi. Olen siis saapunut takaisin Suomen kamaralle ja palannut myös Seinäjoelle järjestelemään arkiasiat kuntoon. Tietokoneeni temppuili tuossa pari viikkoa sitten ja sen jälkeen en pystynyt käyttämään koko konetta, että saan edes osan vanhoista tiedostoistani takaisin, siksi kirjoitan vasta nyt.

Viimeiset kaksi viikkoa vaihdosta menivät viimeisten paikkojen kiertelyyn, pakkailuun, asioiden hoitoon, tuliaisostoksiin ja hyvästelyihin uusien kaverien kanssa. Kävin Glorian kanssa valokuvamuseossa Foamissa sekä punaisten lyhtyjen alueella sijaitsevassa prostituution historiasta kertovassa museossa. Lisäksi käytiin toisena päivänä Dam squarella, kun siellä jaettiin ilmaisia tulppaaneja kaikille (tämä tapahtui siis 20.tammikuuta, joka avasi virallisesti tulppaanikauden), Foodhallenissa syömässä sekä kuninkaallisessa palatsissa Dam squarella.

Dorotan kanssa käytiin pari kertaa kahvilla/teellä/lounaalla ja portugalilaisten ja heidän puolalaisen kämppäkaverin (nämä kaikki oli samalla luokalla mun kanssa) eli siis Beatrizin, Irisin ja Malinan kanssa käytiin viime sunnuntaina leffassa ja se olikin aika hauska kokemus. Ensinnäkin mentiin hollantilaiseen leffateatteriin katsomaan leffa, joka oli puoliksi italialainen ja tietenkin tekstitykset oli hollanniksi. No ei se kuitenkaan hirveästi haitannut ja aloin jopa pitää siitä leffasta, kun se yhtäkkiä katkesi ja palohälytin alkoi soida.

No tietenkin kaikki lähti ohjeiden mukaan ulos ja vähän aikaa ulkona seistyämme saimme palata takaisin, koska hälytys olikin ollut väärä. No päästiin saliin ja tuli kuulutus, että hetken päästä jatkuu leffa, mutta jos ei halua enää katsoa, voi hakea ilmaisen lipun tiskiltä. Leffa ei ehtinyt alkaa, kun taas hälytykset alkoi soida ja osa lähti kiltisti pois niinkuin kuulutukset sanoi. Me kuitenkin muiden mukana oltiin sillein, että tarviiko meidän mennä vai ei ja jotkut tulivatkin sitten takaisin, että ei tarvitse poistua. No loppujen lopuksi odotettiin joku puoli tuntia siellä leffateatterissa, että ne loppuisi, mutta loppujen lopuksi ne ei saanut niitä sammutettua ja mekin kavereiden kanssa haettiin ilmaiset liput ja lähettiin kotiin. Sellainen leffailta meillä siis.

Sellaisia tarinoita vielä viimeiseen viikkoon ja päiviin vaihdossa kuului. Toki tentitkin oli ja ne meni läpi jännityksistä huolimatta ja pari vielä oikein hyvällä arvosanalla. Yksi raportti pitää tehdä uudestaan paremmin kun sieltä puuttui paljon tärkeitä juttuja, mutta siinä kurssilla meidän projektiryhmän yhteistyö ei kyllä sujunut yhtään, joten en yhtään ihmettele että joudutaan tekemään se uudelleen. Mutta sitä onneksi voi tehdä näin etänä. Ja niinhän me tehtiin lähes kaikki muutkin tehtävät etänä että jaettiin vaan osuudet ja kaikki työskenteli itsekseen kotona tms.

Tiistaina tosiaan saavuin Suomeen ja torstaina otin tavarani vanhempieni luota ja toin ne Seinäjoelle. Paljon on nyt pieniä juoksevia asioita hoidettavana, että saa kaiken taas rullaamaan. Kirjoittelen vielä yhden postauksen tänne blogiin tarkoituksena koota viisi kuukautta yhteen ja antaa vinkkejä vaihtoon harkitseville/lähteville. Kirjoitan sen, kunhan tässä nämä paluun kiireet helpottaa. Kuvia vielä parilta viimeiseltä viikolta:





Kuninkaallisesta palatsista
Foodhallen

lauantai 13. tammikuuta 2018

Luennot paketissa

Tällä viikolla saatiin sitten koulu luentojen ja oppituntien osalta pakettiin ja ajattelinkin että voisin tässä postauksessa kertoa hieman enemmän siitä, miten opiskelu täällä on eronnut opiskelusta Suomessa ja Seinäjoella.

Ensinnäkin Seinäjoella meillä alkaa aamupäivisin tunnit aina tasalta ja iltapäivisin vartin yli. Täällä tunnit kuitenkin on alkanut itselle kummallisiin aikoihin kuten 9.50 tai 10.10. Eikä ole mitään järjestelmällisyyttä että aina tiistaisin alkaa silloin vaan joka kerta on pitänyt illalla kattoa, että pitääkö olla koulussa kymmenen vai kaksikymmentä yli.

Lisäksi meillä ei ole mitään erityistä ruokataukoa eikä lukujärjestyksiin ole merkitty taukoja vaikka olisi yli tunnin luento tai oppitunti. Yleensä tuntien välissä on sellainen 10 minuutin tauko, jonka aikana käyt täyttämässä vesipullon, vessassa ja ostamassa kantiinista jotain syömistä että jaksat olla vielä tunneilla ja luennoilla. Joskus harvoin saattaa olla pitempi tauko ja tietenkin jos edellinen tunti/luento loppuu aiemmin, on sulla silloin enemmän aikaa.

Ja vaikka tämä ei hirveästi opiskeluun liitykään, niin hollantilaisten lounas käsittää leipää, jogurttia, mysliä, ehkä salaattia tai keittoa mutta ei mitään sen tuhdimpaa ruokaa, joten laiskuuttani olen sitten skipannut normaalin lämpimän lounaani (totta kai voisin tehdä kotona jo jotain ja lämmittää sen kanttiinin mikrossa) ja syönyt vasta sitten illalla kunnolla. Ai, että kaipaan jo Sodexon sapuskoiden pariin :D Kanttiinista toki saa ostettua keittoa, salaattia, leipää, jogurttia, hedelmiä yms..

Ryhmätöitä ja itsenäistä työskentelyä täällä on yhtä paljon kuin Suomessa ja kurssejen suorittamiseen kuuluu erilaiset tehtävänannot ja raporttien kirjoittaminen, joten se on ollut itselle ihan normaalia vaikka monet muut vaihtarikaverit on ihmetellyt tätä käytäntöä. Heillä kun on kotimaissaan jakson jälkeen vaan yksi iso koe ja siinä se. Muutamassa kurssissa on täälläkin sama käytäntö ja esimerkiksi ensi viikon Intercultural Management kurssin koe määrittää koko kurssin arvosanan.

Muutenkin tentit on erilaisia, kuten marraskuussa yhdessä postauksessa kerroinkin. Ne tehdään isossa liikuntasalissa ja aikaa on vajaa kolme tuntia tehdä tentti. Pöydällä ei saa olla kuin mustakynä, opiskelijakortti ja vesipullo, joten pitää tietää oikeasti mitä kirjoittaa, ettei koepaperista tule suttuinen. Muutenkin tenteistä on saanut sellaisen kuvan, että paljon pitää opetella ulkoa, mutta niinhän se aina on kokeita tehdessä. Siksi oonkin tyytyväinen että Seinäjoella oppiminen testataan meidän kursseissa useimmiten raporteissa, joissa näytetään että osaatko soveltaa oppimaasi asiaa käytännössä.

Käytäntöä meillä ei ole täällä juuri ollenkaan. Ollaan neljä kertaa oltu koulun keittiössä oppituntien johdosta: kaksi kertaa kuuluivat Food Culture-kurssiin ja kolmannella kerralla tehtiin leipää Food Processing kurssin tiimoilta. Viimeisin kerta oli tässä jaksossa, kun oltiin testaamassa meidän ruokakonsepti reseptejä.

Siitä tulikin mieleen, että voisin nyt kertoa lyhyesti meidän ruokakonseptista (palaan tämän viikon vapaa-ajan menoihin seuraavassa postauksessa sitten). Meidän ryhmä loi siis ruokakonseptin Suomen markkinoille, joka on siis Finola. Nimi on lyhennys sanoista Finnish Granola, eli tuotteemme on siis suomalainen granola, jossa on kauran ja mustikoiden lisäksi pääraaka-aineena oluen valmistuksesta jäljelle jäänyt vilja. Tämä olisi normaalisti lehmien ruokaa, mutta konsepti-ideassa me uudelleen käytämme tämän aivan turvallisen raaka-aineen. Granolamme on siis erittäin ympäristöystävällinen ja tämä onkin ollut terveellisyyden lisäksi meidän tärkeimpiä päämääriä tätä konseptia kehittäessä.

En oikein tiedä mitä tällä konseptilla pitäisi tehdä, mutta ehkä se ajan kanssa selviää. Opettajat on kehunut meidän ideaa, joten se on ihan käyttökelpainen. Meidän projektiryhmän hollantilaiset jäsenet mietti, että jos ne muuttaa idean hollannin markkinoille ja osallistuu johonkin kisaan sillä...

Mutta ei mulla varmaan enempää asiaa mun opiskeluista ollut. Ensi viikolla on vielä kolme koetta ja perjantaina saadaan jo tulokset ja jos hyvin käy olen tuon päivän jälkeen koulusta vapaa. Seuraavalla viikolla koittaakin sitten aika hyvästellä kaverit, pakata ja siivota kämppä ja palata Suomeen.

Viikko sitten oli oikein kaunis viikonloppua ja lenkkikelit on ihanteelliset

Ei enää montaa kertaa lenkkeilyä näissä maisemissa

lauantai 6. tammikuuta 2018

Takaisin Amsterdamissa!

Ja hyvää uutta vuotta 2018! Joulu tuli vietettyä Suomessa ja nyt olen ollut jo viikon verran takaisin Amsterdamissa (ja kolmen viikon päästä ollaan taas Suomessa...) ja paljon on ehtinyt viikossa taas tapahtua, vaikka oonkin aika paljon ollut kämpillä ja valmistautunut reilun viikon päästä oleviin kokeisiin.

Vuosi vaihdettiin viime sunnuntaina portugalilaisten kavereiden luona, jossa oli sitten myös muitakin. Syötiin portugalilainen illallinen, pelattiin juomapeliä, katsottiin ilotulituksia, valettiin tinaa (olin tuonut joululomalta mukanani) ja vaan hengailtiin. Aluksi meinattiin mennä keskustaan, mutta Über oli niin kallis joten oltiin sitten koko ilta kavereiden luona noin 7 kilsan päässä keskustasta.

Siisteintä uuden vuoden aatossa oli se kun puolen yön aikaan koko Amsterdam sekosi. Kaverit asuu kahdeksannessa kerroksessa ja sieltä parvekkeelta pystyttiin näkemään ilotulituksia joka suunnassa niin lähellä kuin kaukana ja niitä kesti puoli tuntia! Toki oli sitä aikaisemminkin ammuttu (ne itse asiassa aloitti jo paria päivää ennen) ja sen jälkeen ammuttiin, mutta eniten niitä näkyi tuolloin.

Viikolla olenkin sitten lukenut tuleviin kokeisiin. Meillä on kolme koetta tulossa; yksi SPSS ohjelman käytöstä, jolla siis analysoidaan tutkimusten aineistoja, eri kulttuurien johtamisesta eli Intercultural Management ja sitten on vielä yksi liiketaloustentti kurssista General Economics and International Marketing. Eniten jännitän sitä tilastotieteen SPPS-koetta ja liiketaloustenttiä, mutta onneksi on vielä aikaa valmistautua kokeisiin.

Oon joka päivä käyny lenkillä täällä Osdorpissa ja keskiviikkona teinkin sitten hieman pitemmän lenkin ja päädyin sitten suureen pihamyymälään, joka oli kaikkea muuta kuin Suomen Multasormet ja K-raudat. Siellä kävelessäni tuli mieleen, että tämä on puutarhojen IKEA, mikä ehkä kaikkein eniten selittää millainen se oli. Siellä oli kukkien ja kasvien lisäksi kaikkea pihahilpetööriä ja kaikkea mahdollista myytävänä. En tietenkään mitään ostanu ihan senkin takia, etten ollut ottanut rahapussia mukaan lenkille, mutta muutenkin olisi ollut hankala sieltä mitään raahata lentokoneessa takaisin Suomeen.

Tänään kävin keskustassa ja vihdoin ja viimein Anne Frankin talossa. Anne Frank oli siis Amsterdamissa asuva juutalainen, joka kirjoitti päiväkirjaa piileskelystään juutalaisvainojen aikana. Tämä talo on museo Anne Frankin elämästä ja me päästiin siellä jopa käymään niissä tiloissa, joissa Anne perheineen piileskeli. Erittäin mielenkiintoinen mutta sydäntä särkevä aamupäivä oli tänään. Tän jälkeen tuli taas hetkeksi perspektiä siihen, miten suhtautuu asioihin ja miten arvostaa historiaa.

Lisäksi kävin Walem-nimisessä ravintolassa lounaalla syömässä hollantilaista hernekeittoa rookworst-makkaran kera. Tyypilinen hollantilainen talvisin syötävä ruokalaji siis. Siksi piti mainita paikka nimeltä, sillä varmaan paras paikka missä oon käyny täällä ja sieltä saa tyypillistä hollantilaista ruokaa. Lisäksi oli tosi viihtyisä paikka ja niiden nostokeittiö oli keskellä ravintolaa, mikä oli tosi kiva kun näki kun ne nosti niitä annoksia.

Lounaan jälkeen kävin Albert Cyup torilla ostelemassa vähän tuliaisia kavereille ja siellähän oli vaikka mitä. Mun on sielläkin pitänyt käydä niin monta kertaa ja tossa joulukuussa kun kävin, niin silloin se oli lumen takia suljettu, mutta nyt sain senkin yliviivattua bucket listaltani. Tosi paljon kaikkea oon ehtinyt nähdä ja tehdä ja oikeastaan on enää pari juttua, niin voin sanoa että mun osalta Amsterdam on nähty :)
Polderi. Uudenvuoden päivänä kavereiden luota takaisin kämpille pyöräillessä menin näiden ohi. Polderi on siis ympäröivää vesialuetta matalammalla oleva maa-alue, joka on erotettu siitä valleilla ja padoilla. Näitä on paljon Alankomaissa
Osa uuden vuoden ilotulitteista
Pihamyymälä ulkoa
Pihamyymälän sisältä. Siellä oli mm. myynnissä tollaisia miniatyyritaloja :D
Anne Frank House


Albert Cuyp Market

tiistai 19. joulukuuta 2017

Joulua kohti mennään

Tämä on todennäköisesti tämä vuoden viimeinen blogipostaus, koska perjantaina kutsuu Suomi ja joululoman vietto! Takaisin Amsterdamiin tuun hieman ennen vuodenvaihdetta, koska halusin viettää uuden vuoden täällä hieman erilaisissa ympäristössä. Sitten olisi vielä yksi esitelmä, pari raportin kirjoittamista loppuun ja kolme koetta ja tarinani Amsterdamissa tulee päätökseen. Mutta ennen sitä kertoilenpa viime viikosta.

Alkuviikosta Amsterdam oli sekaisin, koska satoi lunta. Maanantaina menin keskustaan tarkoituksena ostaa joululahjoja kuuluisalta Albert Cyup Marketilta, enkä tietenkään suomalaisena tajunnut ajatella että pieni lumisade saattaisi vaikuttaa aukioloajoihin. Paikalle saavuttuani oli tori aivan tyhjä ja kun menin läheiseen kauppaan ostamaan joulukortteja, myyjä siellä kertoi että hollantilaiset ei ole tottuneita lumeen, joten siksi tori oli kiinni. Hauskinta tässä oli se, että jos sataa vettä kaatamalla silti myyjät saapuvat torille. Miten lumisade ja kaatosade muka eroaa toisistaan? :D Muutenkin ratikat ei kulkenut, päivän luennot ja kokeet peruttiin (itelläni oli joka tapauksessa vapaa päivä) ja kaikki oli sekaisin. Lunta oli oikeasti ehkä maksimissaan yhteensä 10 cm, jos sitäkään...

 Lumi kuitenkin suli parin päivän päästä ja nyt tuolla on taas tuollainen lohduttoman näköinen vihreä nurmikko, joka oikein tahallaan härnää mua samalla kun kaikki puhuu että jouluaatto on kuuden päivän päästä. Ei oo oikein joulufiilis vielä tullut, vaikka joululahjat on ostettu ja kortitkin lähetin.

Yritän tässä nyt miettiä, että tapahtuiko koulussa viime viikolla jotain erikoista? Meillä oli perusluentoja, analysoitiin lisää meidän kyselylomakkeiden dataa, luettiin tieteellisiä artikkeleita ja etsittiin niiden perusteella vastauksia siihen vaikuttakaa kauran päivittäinen syöminen kolesterolitasoihin, hioittiin meidän kansainvälistä liiketoimintasuunnitelmaa ja meidän tuotetta. Eli aika perusjuttuja siis.

Torstaina kävin muiden meidän rakennuksen asukkaiden kanssa Amsterdam Light Festivaleilla, jotka on siis valotaide-näyttely kanaaleiden varsilla ja sen pääsee parhaiten näkemään veneellä. Oltiin siis kanaaliajelulla torstaina ja kierrettin taideteokset läpi. Oli kyllä upeita juttuja, mutta odotin kuitenkin ehkä vielä enemmän. Oli joka tapauksessa hienoa osallistua tapahtumaan, koska se on kuitenkin yksi Amsterdamin vuosittaisista tapahtumista.

Viikonlopun vietin sitten Brysselissä. Serkkuni on siellä vaihto-oppilaana, niin mulla oli opas ja majoitus jo valmiina. Brysseli oli kyllä tosi kaunis kaupunki, yksi suosikeistani Euroopassa (no enpähän ole muuallakaan kyllä käynyt). Serkkuni esitteli meille (hänen kaverinsa oli vierailulla samaan aikaan) sitten kaikki päänähtävyydet kuten keskusaukion, Pissaavan pojan, Parlamenttialueen ja Atomiumin. Lisäksi käytiin juuri avatussa Euroopan historian museossa, joka oli kyllä mielenkiintoinen. Ja hassua oli se että siellä sai suomeksi audiokierroksen :D.

Lisäksi käytiin serkun kaverin synttäreillä lauantai-iltana ja tapasin taas lisää vaihtareita. Brysselin reissulla tuli myös nähtyä keskusaukion valoshow illalla, maistettua belgialaista vohvelia ja ostettua belgialaista suklaata kotiin viemisiksi. Kiva viikonloppu takana!

Eilen oli viimeinen workshop ja päätöstapahtuma Student Ambassador -ohjelmalle aiheenaan verkostoituminen. Oli kyllä mielenkiintoinen ja hyödyllinen workshop ja muutenkin oon kyllä tyytyväinen, että lähdin ja pääsin mukaan tuohon hommaan, sillä on ollut tosi mielenkiintoista! Eikä se tietenkään tähän lopu, vaan palattuani Suomeen alan levittämään viisauksiani Amsterdamista ja Alankomaista muille kanssaopiskelijoille ja autan heitä toteuttamaan heidän vaihtarisuunnitelmiaan.

Vielä loppuun pitää sanoa, että vaikka meillä on ollut hankaluuksia meidän projektiryhmän kanssa ja siinä että tuleeko tehtävät tehtyä ajallaan ja että onko kaikki yhtä paljon mukana, niin kuitenkin se mitä ollaan saatu aikaiseksi ja esitelty opettajille on saanut kehuja. Esimerkiksi tänään saatiin erittäin hyvä arvosana meidän tuotteen esitelmästä ja tästä syystä meidän ei tarvitsekaan enää esittää sitä tammikuussa. Kunhan kirjoitetaan raportti valmiiksi ja tämä projekti ja kurssi oli siinä!

Viimeisiin päiviin ennen lomaa kuuluu parin koulujutun loppuun tekeminen, pakkaaminen ja käydään yhden luokkakaverin kanssa torstaina jossain koulun jälkeen juhlistamassa joululomaa. Lisäksi huomenna pistän pakettiin myös mun hollannin kielen opiskelut. Olen siis nyt loppusyksyn aikana opiskellut yleisimpiä hollannin kielen sanoja ihan vain yleistiedon kannalta yhden ilmaisen nettikurssin avulla ja enää olisi jäljellä kaksi oppituntia lopuista tärkeistä sanoista ja sitten koe. Kurssi on kuitenkin pelkästään sanastoa, joten itse en osaa muodostaa kunnolla lauseita hollanniksi. Yksinkertaisia lauseita ja sanoja kuitenkin ymmärrän ja osaan lukea.

Mutta palaillaan blogitekstien pariin tammikuussa!

Sunnuntain lenkkimaisemat oli valkoiset
Tyhjä tori on...
En tiedä näkyykö kuvassa, mutta noi joulupallot on varustettu Heinekenin logolla
Amsterdam Light Festival
Amsterdam Light Festival
Amsterdam Light Festival
Veneemme Amsterdam Light Festivaleilla
Mannekin Pis eli Pissaava poika Brysselissä
Joulumarkkinat Brysselissä
Atomium
Euroopan Parlamentti
Keskusaukion valoshow

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Suomi 100 ja talvi tulee!

Kuleneella viikolla on korjattu pyörä, osteltu joululahjoja, juhlittu Suomen 100-vuotista taivalta yhdessä muiden suomalaisten kanssa, opiskeltu, käyty luistelemassa ja odotettu lunta! Yksi niistä harvoista viikoista täällä, jolloin en ole poistunut Amsterdamin rajojen ulkopuolelle :D

Huomasin jo viikko sitten torstaina koulusta tullessani, että pyöräni eturengas on tyhjempi kuin sen pitäisi olla ja se vaikeutti vielä pyöräilyäkin. Koska en omista pyöräpumppua ja ajattelin että rengas on kuitenkin rikki, lähdin viemään sen sitten liikkeeseen ihan varmuuden vuoksi. Homma ei kuitenkaan ollut mikään yksinkertainen, koska ratikkaan ei saa ottaa pyörää, joten jouduin ensin kävelemään parin kilometrin päähän asemalle, jossa ostin sitten 6 euron arvoisen lipun, jolla pääsin matkustamaan pyörällä junassa (metrokin ehkä olis ollut mahdollisuus, mutta menin sitten Sprinterillä). 

Pyörän kanssa mentiin sitten sinne junavaunuun ja en tiedä taisin aiheuttaa vähän ongelmiakin, mutta en ymmärtäny mitään kun kaikki kommentoi hollanniksi ja en edes viittinyt pyytää käännöstä englanniksi, kun tilanne oli niin nopea. Pääasemalla jäin sitten pois ja lähdin suunnistamaan kohti liikettä, joka oli kilsan päässä. Liikkessä kävi ilmi että syynä oli vain ilmanpaineen epätasapainoisuus, mutta ne teki jotain muutakin siihen pyörään niin ei ehkä kuitenkaan ollut turha reissu. Sitten meni vielä ikuisuus ennen kuin löysin oikean tien takaisin Osdorpiin. Oon siis käynyt usein pyörällä keskustassa, mutta jotenkin tuolta Dam Squarelta on joka kerta niin vaikea päästä lähtemään oikeaan suuntaan, kun on yhdensuuntaisia katuja kanaalien varsilla ja ratikoita yms.

Tiistaina kävin sitten koulun jälkeen vähän joululahjaostoksilla tossa Osdorpin keskustassa. Jotenkin silloin tuli hyvin kotoinen olo, kun toi ostari muistuttaa mua paljon Suomesta jollakin tavalla ja varmaan koska vähintään kahdesti viikossa siellä käyn, kun käyn kaupassa, niin siitä on tullut tuttu paikka.

Keskiviikkona oli sitten itsenäisyyspäivä ja Suomen 100-vuotisjuhlia juhlin A Piece Of Finland -kaupassa, johon oli järjestetty linnanjuhlien kisakatsomo ja sai myös ostaa pientä purtavaa ja juotavaa. Voitte vain kuvitella kuinka hyvältä ruisleipä ja lonkero maistuivat monen kuukauden jälkeen. Siellä oli sitten totta kai muitakin suomalaisia ja oli vaan niin huippua päästä kommentoimaan mekkoja ja kaikkea muiden suomalaisten kanssa.

Illan kohokohta kuitenkin oli se, kun puheensorina lakkasi kuin seinään, kun Finlandia alkoi soida. Kukaan ei sanonut sanaakaan, kaikki vain kuuntelivat hiljaa. Tulee vieläkin kylmät väreet kun muistelen tuota hetkeä. Sen jälkeen kaikki nousi ylös laulamaan Maamme-laulun yhdessä ohjelman ja sen vieraiden kanssa. Siinä hetkessä, jos milloin, tajusin miten suomalainen olen.

Koulussa tällä viikolla puhuttiin brändäyksestä, analysoitiin kyselylomakkeiden tuloksia sekä oli tietenkin "perus"luentoja. Erilaisia tehtävänantoja on paljon tässä jaksossa, mutta oon tosi hyvin saanut niitä jo tehtyjä ja pari tehtävää ajattelin suosiolla jättää tammikuun alussa tehtäväksi. Aika moneen tehtävään on siis palautus vasta tammikuussa, mutta silloin on myös kokeet joten haluan keskittyä niihin lukemiseen pääsääntöisesti sitten vuodenvaihteen jälkeen.

Unohdin kertoa, että edellisellä viikolla meillä oli vieraileva luennoitsija  Janice Taylor Glasgow Caledonian yliopistosta Skotlannista Functional Food -kurssilla ja nyt yksi tehtävistä onkin laatia terveysväite probiooteista, jonka hän sitten tarkistaa.

Viikonlopun oon viettänyt rauhallisesti kämpillä tehden koulujuttuja ja eilen kävin myös luistelemassa portugalilaisten kavereideni kanssa ja syötiin sitten myös illallista yhdessä. Rijkmuseumin edessä on luistinrata, jossa pääsee luistelemaan komeissa maisemissa. Sisäänpääsy radalle ja luistimien vuokraus ei maksanut kuin 10e ja oli niin hauskaa vaan päästä viilettämään jäällä. Toki siellä oli paljon muitakin ja sai olla koko ajan väistelemässä muita, mutta oli se silti kivaa ja tuli talvi-fiilis.

Talvi-fiilis itse asiassa vahvistuu koko ajan, sillä samalla kun näpyttelen tätä tekstiä ulkona sataa lunta! Oon kateellisena katsonut Suomessa olevien kavereiden ja tuttujen lumisia kuvia sosiaalisesta mediasta ja pettyneenä kattonut vihreätä nurmikkoa, joka täällä näkyy. Nyt kuitenkin ulkona on jo ihanan talvinen sää, kun lunta on nyt pari tuntia leijaillut taivaasta maahan. Taidan tehdä iltapäivälenkin tuolla lumisateessa ja palata sitten tietokoneen äärelle kirjoittelemaan koulujuttuja.


Koululle oli ilmestynyt joulukuusi





maanantai 4. joulukuuta 2017

Opiskelua ja vierailijoita Suomesta

Viikot vaan vierii ja alan toistamaan itseäni kun mainitsen joka postauksessa, että aika menee nopeasti ja taas on viikko mennyt... Viime viikolla alkuviikosta keskityin tiukasti opiskeluun ja aloin valmistautua jo hieman tammikuun kokeisiin. Hommaa tosiaan koulun kanssa riittää, joten ei tarvitse ainakaan keksimällä keksiä tekemistä.

Tiistaina International Business Plan -tunnilla oltiin keittiössä testailemassa meidän reseptejä tuotekonsepteihin. Meillä on itse asiassa jo resepti valmiina, mutta lähinnä testailtiin sitten eri mausteyhdistelmiä meidän granolaan ja mitkä toimii ja mitkä ei. Consumer research -kurssilla päästiin käsiksi meidän kyselyiden dataan, vaikka ei kyllä vielä alettu analysoimaan vaan tehtiin suunnitelma ja "siivottiin" vastaukset. Ensi viikolla sitten aloitetaan analysointi.

Viikonloppu oli sitten yksi parhaimmista, koska sain kaksi kaveria Suomesta vierailulle! He saapuivat perjantai-iltapäivällä ja lähtivät nyt sitten aikaisin tänä aamuna. Oli kyllä mukavaa viettää viikonloppua tuttujen ihmisten kanssa, puhua pitkästä aikaa Suomea ja näytellä Amsterdamia. Huomasin, että elokuun ensimmäisten viikkojen "Apua, en ikinä opi tuntemaan tätä kaupunkia" -ajatuksista huolimatta osasin jo ihan hyvin toimia oppaana kavereille.

Käytiin Skandinaavisilla joulumarkkinoilla Muidekerk-kirkossa, jossa törmäsin suomalaiseen pariskuntaan, jonka tapasin Sunrise Avenuen keikalla! Oli aika hauska sattuma. Tuolla markkinoilla oli siis norjalaisia, tanskalaisia ja suomalaisia tuotteita (en tiedä mihin Ruotsi oli unohdettu), mutta kaikki oli niin kallista etten viittinyt mitään ostaa. Juotiin kumminkin glögit ja mä ostin kahviosta karjalanpiirakan!

Lisäksi pörräiltiin kaupungilla ja näyttelin paikkoja kuten Rijksmuseumin, Rembrandtpleinin, Dam Squaren ja Bloemenmartktin. Sunnuntaina käytiin myös A'dam Towerissa Pohjois-Amsterdamin puolella, jossa käytiin sitten toisen kaverin kanssa Euroopan korkeimmassa keinussa keinumassa. Oon jo kesästä asti haaveillut, että vaihdon aikana pitää käydä siellä, niin nyt sitten sain sen viivattua yli bucket listalta.

Tarkoituksena oli myös käydä Anne Frankin talossa, mutta keskityin niin tiukasti viikolla opiskeluun, etten tajunnut ostaa lippuja etukäteen ja kun ne torstai-iltana ostin sain vain perjantai-iltapäivälle, jonne ei kuitenkaan keretty kavereiden lennon myöhästymisen johdosta. Anne Frankin talossa on nyt jotain korjaus- tms juttuja niin sinne pitää siksi ostaa liput ennakkoon ja olla juuri tiettynä aikana paikalla.

Mutta siitä huolimatta oli oikein mukava viikonloppu, oli ihanaa kun sain vieraita Suomesta ja pääsin puhumaan koko viikonlopun suomea. Vaikka englantikin multa sujuu, mutta on oma äidinkieli silti oma äidinkieli. Vähän on nyt haikea olo, kun kaverit lähti ja itse jäin tänne koulutehtävien keskelle, mutta kohta on joulu ja pääsen kotiin viettämään sitä. Ja sitä ennen täällä ehtii tapahtua vaikka ja mitä!
Erilaisia variaatioita meidän tuotteesta