maanantai 27. marraskuuta 2017

Vesisadetta ja junamatkoja

Jälleen yksi viikko takana! Menneellä viikolla maanantaina koin todellisen Amsterdamilaisen "elämyksen", kun jouduin menemään keskustamaan korjauttamaan pyöräni ja koko päivän satoi vettä. En tietenkään ollut ostanut sadeponchoa, joten lopputuloksena olin läpimärkä. Tuosta kokemuksesta viisastuneena olen nyt ostanut itselleni sadeviitan.

Maanantaina kävin myös vihdoinkin Piece of Finland kaupassa, josta suomalainen luokkakaverini vinkkasi mulle jo yli kuukausi sitten. Siellä oli kaikkea suomalaista tavaraa kuten Marimekon tuotteita, muumimukeja ja Nokian saappaita. Lisäksi tietenkin myös ruokatuotteita kuten salmiakkia, Kabanossia, torttutaikinaa ja Fazerin sinistä suklaata. Kaikki oli kuitenkin aika kallista niin tyydyin ostamaan sitten vaan tulevan joulun kunniaksi glögiä ja pipareita. Mutta onhan sekin nyt jo jotain.

Koulussa on tosi paljon tehtäviä ja oikeastaan kaikki kurssit tällä hetkellä on tosi vaativia, ihan senkin takia että käsiteltävistä aiheista mulla ei ole hirveästi aikaisempaan tietoa. Functional Food Science-kurssilla käsitellään probiotteja, ravinto- ja terveysväitteitä. General Economics and Intercultural Marketing sisältää kanssa ihan uusia juttuja itselleni ja Consumer Research -kurssilla työskennellään tilastotieteen ja SPSS-ohjelman parissa. Kurssit vaatii siis paljon kotona perehtymistä...

Torstai-iltana osallistuin vaihtaritapahtumaan, jossa esiteltiin Euroopan ja Afrikan kulttuureja. Sinne tuotiin jotain naposteltavaa omasta maasta, mutta ruoat laitettiin vaan pöydälle eikä kukaan selittänyt mikä on mistäkin maasta. Kukaan ei siis tiennyt pipareita maistaessaan, että ne on tyypillisiä suomalaisia joulupikkuleipiä. Tapahtumassa myös opeteltiin bulgarialainen tanssi ja opeteltiin lausumaan Etelä-Afrikan yhtä kieltä. Sitten siellä oli myös luennot aiheista Euroopan Unioni ja elektronisen musiikin kehityksestä Briteissä (?). Tapahtuma ei oikein vastannut odotuksiani, mutta olihan siihen kivaa ottaa osaa ja näin Student Ambassadorista tutun kaverin siellä.

Nyt kun aikaa on menny ja on oppinut tuntemaan ihmisiä eri tilanteiden kautta, ei oikeastaan ole yhtään vaihtaritapahtumaa, jossa ei johonkin tuttuun törmäisi. Muuten ei ehkä saateta pitää yhteyttä, mutta on kiva että tapahtumissa ei tarvitse enää olla yksin ja yrittää tutustua muihin, kun siellä on jo joku tuttu valmiiksi, jonka kautta sitten mahdollisesti tutustuu taas uusiin ihmisiin.

Viikonlopun vietin sitten Saksassa lukion ystävyyskoulutoiminnassa saamani saksalaisen kaverin luona. Hän asuu nykyään Hildesheimissä, joka on sellainen melko pieni saksalainen kaupunki lähellä Hannoveria. Asukkaita Hildesheimissä on noin 100 000 eli ei kuitenkaan kovin paljon suurempi kuin Seinäjoki.

Menin sinne junalla ja nyt ymmärrän, kun kaikki sanoo, että junalla matkustaminen Euroopassa on helppoa. Mun ei tarvinnut mennä kuin oikealla laiturille, hypätä junaan, näyttää konduktöörille matkalippu (ei kysyny edes passia) ja perillä saavutessa hypätä vain normaalisti junassa. Junamatka Hannoverin kautta Hildesheimiin kesti noin 5 tuntia eli suurin piirtein saman ajan, jolla matkustan Juva - Seinäjoki välin :D

Mitään kovin ihmeellistä ei tehty. Kaverini näytti minulle paikkoja kaupungissa, käytiin myös kirkossa ja katedraalissa sekä sitten kävelemässä läheisellä järvellä. Kaupungillakin pyörittiin ja sainkin itse asiassa ostettua yhden joululahjan lisää. Katsottiin myös leffa, kokkailtiin ja hengailtiin yhdessä. Ja ainiin käytiin myös syömässä Dönerit, jotka on siis vähän niinkuin Subway-sämpylät mutta kebabilla. Ruokalaji on peräisin Turkista, mutta kuulemma Saksassa niiden syöminen on hyvin suosittua. Oli se kyllä hyvää.

Koska viikonloppuna ei tullut opiskeltua yhtään, pitää asia korjata tällä viikolla. Varsinkin, koska tiedän että en tule tulevanakaan viikonloppuna opiskelemaan, kun saan vierailijoita Suomesta! :) Mutta palaan taas viikon kuluttua asiaan tämän viikon kuulumisten osalta!

Suomi-herkkuja!
En oo varmaan koskaan ollut näin märkä
Talven ensimmäinen glögimukillinen!
En ollut nähnyt kaveriani neljään vuoteen, joten voitte kuvitella miten mukavaa oli taas nähdä!
Hildesheim
Hildesheim
Hildesheim
Döner

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Uusi jakso ja uudet kujeet

Tällä viikolla alkoi koulussa uusi jakso ja saatiin myös arvosanat kokeista. Molemmat meni läpi, toinen oikeastaan hyvin menneen esitelmän ansiosta (eipä ole mulle aiemmin käynyt näin, että on nipin napin läpi) ja toisesta sain kohtuu hyvän numeron kun miettii, että opiskelen ensimmäistä kertaa kyseisiä asioita ja vielä englanniksi. Molemmat kokeet oli siis liiketalousasioista ja -termeistä. Muutenkin ollaan saatu arvosanoja viime jakson kursseista ja hyviäkin arvosanoja löytyy, joten todistettavasti en ihan ulalla kuitenkaan ole!

Uusi jakso koulussa tuo mukanaan paljon hommia, ainakin näin ensimmäisen viikon perusteella. International Business Plan -kurssin raportti on ehkä yksi työlläimmistä mitä tulevan pitää, siihen kun pitää lisäksi laittaa vielä yhteenvedot muistakin kursseista kuten Food Cultures ja Consumer Research-kursseista. Mutta eiköhän ne saada suoritettua ja tehtyä, joten ehkä turha murehtia sitä nyt.

Tiistaina oli marraskuun Student Ambassador workshop ja aiheena oli storytelling. Oli tosi mielenkiintoinen workshop ja opin tosi paljon uusia juttuja, joita varmaan voi käyttää joskus tulevaisuudessa hyväksi! Toi Student Ambassador on ollu kyl yksi lempijuttuja täällä! Meillä on tosi hyvä porukka siinä ja ne workshopit on aina tosi mielenkiintoisia ja hauskoja! Tällä viikolla olikin sit tupla-annostus tuota hommaa, kun keskiviikkona oli tapahtuma Going Interrnational, jossa oltiin myös mukana.

Perjantai-iltana tuli käytyä taas Pohjois-Amsterdamissa, kun Dorota Puolasta pyysi meitä Intro-viikon ryhmäläisiä hänen ja kavereidensa kanssa baariin parille. Nämä Dorotan kaverit olivat kotoisin Suomesta ja he olivat tavanneet Dorotan ensimmäisen vaihtojakson aikana. Oli siis tosi mukava tavata suomalaisia ja oli tosi hauskaa kertoa Dorotalle, Marvinille (saksalainen) ja Vanessalle (sveitsiläinen) suomalaisten linnan juhlista ja muista tavoista! :D

Tänään kävin sitten Glorian kanssa katselemassa Sinterklaas-paraatia. Sinterklaas on siis hollantilaisten versio joulupukista (juhlivat vissiin kuitenkin myös joulua), joka saapuu Amsterdamiin marraskuun puolen välin jälkeen veneellä ja valkoisella Amerigo-hevosellaan mukanaan joukko Piet-nimisiä apureitaan. Viides päivä joulukuuta on virallinen juhlistaminen, mutta tänään Sinterklaas saapui kaupunkiin.

Aamupäivällä oli veneparaati, kun Sinterklaas saapui veneellä/laivaalla Amstel-jokea pitkin. Iltapäivällä keskustan kaduilla oli toinen paraati, jossa Piet-apurit jakelivat karkkeja ja jossa Sinterklaas ratsasti hevosella Dam Squarelle. Oli tosi hauska tapahtuma ja paikalla oli paljon innokkaita lapsia!

Pakko tähän loppuun vielä sanoa, että aika menee kyllä tosi nopeasti. Oon nyt ollut täällä kolme kuukautta ja enää kaksi kuukautta jäljellä. Kahteen viimeiseen kuukauteen sisältyykin tosi paljon ohjelmaa, joten silmänräpäyksessä on tammikuun loppu ja tää seikkailu tulee päätökseen.


Alkuviikosta satoi vettä ja pyörällä kulkiessa olin märkä jokaisen matkan jälkeen...








maanantai 13. marraskuuta 2017

Seikkailua Alankomaissa

Ennen kuin on liikaa kerrottavaa ja kuvia, pitää tulla päivittämään tänne kuulumisia! Tosiaan tämä loppuviikko on ollut ihanan vapauttavaa kun ei ole ollut koulujuttuja pohdittavana. Toki yksi raportti tuli muokata opettajan palautteen perusteella, mutta se oli ryhmätyö, joten ei yksittäiselle ihmiselle ollut liian suuri pala purtavaksi. Viime tekstissä kerroin, että mulla on kivoja suunnitelmia tiedossa ja menneellä viikolla tulikin käytyä Sunrise Avenuen keikalla ja seikkailemassa Haagissa sekä Groningenissa!

Sunrise Avenuen keikkaan. Kesällä bändi julkisti tekevänsä Euroopan kiertueen ja olevansa myös Amsterdamissa keikalla. Päätin jo silloin, että tolle keikalle haluan mennä, mutta kiertueen Amsterdamin keikka myytiin loppuun hetkessä. Tädin avustuksella sain kuitenkin myöhemmin käsiini liput ja niin sitä päästiin näkemään bändi livenä täällä.

Keikka oli huippu! Oltiin parvella, josta näkyi suoraan lavalle, joten näkymä oli koko ajan loistava. Lisäksi keikka oli klubilla, joten porukkaa ei ollut kuin parisen sataa ja bändi oli tosi lähellä. Hyvän musiikin ja erittäin karismaattisen Samu Haberin lisäksi oli hauskaa törmätä muihin suomalaisiin. Tätini oli lähettänyt mulle pienen Suomen lipun, jota heiluttelin keikan aikana. Tän lipun ansiosta yksi suomalaispariskunta hoksasikin mut ja oli tosi mukavaa jutella heille. Lisäksi narikkajonossa juttelin parille suomalaiselle, kun kuulin heidän puhuvan suomea.

Torstain keikka oli siis mahtava, mutta niin oli myös Haag, jossa kävin lauantaina. Aluksi mulla oli suunnitelmissa lähteä sinne Glorian (Hong Kongilaisen kaverini kanssa) mutta hän olikin Berliinissä tämän viikon, joten suuntasin sinne yksin. Haag on siis Hollannin kolmanneksi suurin kaupunki ja onkin hallinnollinen keskus, koska kaikki parlamentistä kuninkaan "työpalatsiin" sijaitsee siellä.

Kiertelin perusnähtävyydet eli Mauritshuis-museon, Het Binnenhofin (poliittisen keskuksen), Escher in the Palacen-museon, Noorleinde Palacen (yksi kolmesta kuninkaallisten virallisesta palatsista) ja Peace Palacen läpi. Kaikki toki ulkopuolelta, koska mulle riitti pelkät valokuvat ja tieto, että oon nähnyt nuo paikat. Sitten suuntasin Madurodamille, joka on siis miniatyyripuisto. Matkalla sinne huomasin ihan älyttömän kauniin luontopolun ja huonon suuntavaistoni vuoksi luulin sen vievän mua lähemmäs. Tosi asiassa luontopolku kierteli ja mutkitteli paljon ja itse asiassa ei auttanut yhtään matkassani. Mutta ainakin maisemat oli upeat siellä!

Vihdoin pääsin Madurodamille ja totesin jalkojeni olevan niin väsyneet ja kellon olevan jo sen verran, että ehkä parempi jättää välistä. Niinpä otin kuvat vaan edestä ja lähdin suuntaamaan merenrannalle. Vähän matkaa käveltyäni totesin olevani liian väsynyt (olin nukkunut edellisenä yönä ehkä 5 tuntia) kävelläkseni sinne, joten hyppäsin seuraavaan ratikkaan, joka vei mut rannalle vajaassa kymmenessä minuutissa.

Merenranta oli upea! Oli tosi tuulinen päivä (musta tuntuu että merenrannalla täällä Euroopassa tuulee aina, kun muistan Saksassakin ollessani rannalla olleen hirmu tuulista), joten aallot oli kovat ja selfieissä tukka hulmuaa. Rannalla oli myös satamalaituri, jossa oli kaikenmaailman ravintolaita sekä maailmanpyörä, johon ehdottamasti halusin. Maailmanpyörästä näin sitten toisella puolen meren ja toisella puolen Haagin kaupungin ja se oli siistiä. Lisäksi seuraava kohteeni Haagissa selvisi siellä.

Näin maailmanpyörästä käsin nimittäin mäkiä ja koska niitä ei ole Hollannissa, halusin tietenkin kävellä sinne! Varsinkin kun yhden korkeimman mäen päällä oli torni. En ole nyt varma oliko alue jonkinlainen puisto ja mikä tornin tarkoitus oli, mutta sieltä näki kivasti tän puiston yli sekä rannalle. Eikä siis puhuta mistään korkeasta mäestä, ihan normaali kumpare Suomessa :D

Sieltä sitten suuntasin takaisin keskustaan, jossa halusin käydä ihan vaan periaatteesta tsekkaa Suomen suurlähetystön ulkoa käsin ja ostamassa lahjatavaraliikkeestä postikortin, sillä päätin Utrectissä ollessani kerääväni postikortin jokaisesta Alankomaan kaupungista, jossa vierailen vaihtoni aikana. 

Etsiessäni lahjatavaraliikettä puhelimestani loppui akku ja matkalaturissani ei ollutkaan tarpeeksi virtaa, joten olin ilman puhelinta. Aluksi ajattelin ettei se haitannut että löydän liikkeen ehkä itsekin, mutta sitten tajusin bussilippuni olevani puhelimessa e-lippuna. Olin siis etukäteen ostanut Flixbus-liput, jotka maksoivat 5 euroa per suunta. En ollut kuitenkaan tulostanut lippuani ja akun loppuessa en päässyt matkustamaan bussilla takasin Amsterdamiin. Onneksi oli juna. jolla pääsinkin sitten takaisin Damiin, eikä sekään maksanut kuin vähän reilu 10 euroa, joten en nyt menettänyt paljon rahaa ja olinkin kämpille aikaisemmin, mikä oli hyvä sinänsä, koska seuraavana päivänä kutsui Groningen!

Olin suunnitellut meneväni Groningeniin joskus myöhemmällä ajankohdalla, sillä olin varannut tämän viikonlopun ja lauantain Haagille (normaalisti käyn vain yhdessä kaupungissa viikonlopun aikana), mutta koska yksi kaverini ehdotti että voisin tulla heidän kanssaan eikä mulla ollut tehtäviä odottamassa, päätin lähteä sinnekin. Groningen sijaitsee siis ihan Pohjois-Hollannissa ja on noin 2,5 tunnin junamatkan päässä. Hollantilaisille siis kaukana, mutta suomalaisena ja varsinkin kun Seinäjoki-Juva välin matkustaa maksimissaan 4,5 tunnissa, matka ei ollut minulle niin pitkä.

Groningenissa kierreltiin kaupungilla, kiivettiin Martinitoren-torniin sekä muut matkaseuralaiset piipahtivat taidemuseossa. Mä en sinne mennyt, koska en ole tajunnut ostaa museokorttia (joka siis todellakin kannattaa ostaa, jos yhtään kiinnostaa museoissa kiertely) mistä syystä olisikin tunnin kiertelystä (museo suljettiin viideltä) maksanut 10e. Sillä aikaa kiertelin rautatieaseman läheisyydessä ottaen kuvia ja käyden kaakaolla. Groningen ei ollut niin hieno kaupunki, siellä oli sekaisin vanhoja rakennuksia ja uusia kerrostaloja, joten se oli hyvin sekavan näköinen (varsinkin ylhäältä), mutta oli kiva kuitenkin sielläkin käydä. Nyt oonkin sit käynyt jo kymmenessä kaupungissa/kylässä täällä Alankomaissa!


Jälleen uusi puisto löydetty lenkkimaisemiksi
Het Binnenhof

Noordeinde Palace

Peace Palace


Luontopolun varrelta





Groningen

Martinitoren huipulta

 

tiistai 7. marraskuuta 2017

Puolessa välissä ollaan!

Puhelimen How Many Days -sovellus näyttää, että oon ollut Amsterdamissa 82 päivää ja vuokrasopimuksen loppumispäivään on 83 päivää, joten puolessa välissä mennään! Aika on mennyt nopeasti, mutta on mulla silti ehtinyt jo useasti tulla ikävä ja halu kotiinkin varsinkin silloin kun on koulujutut meinannut stressata (yritän olla ottamatta niistä ylisuurta stressiä) ja kun oon hoitanut jo vähän Suomen asioita, niin on helpompi sitten palata tammikuun lopussa.

Ensimmäiset kokeet on nyt ohi. Eilisestä monivalintatentistä kuuleman mukaan (nähtiin opettaja tänään ennen toista koetta) kaikki pääsi läpi varsinkin kun esitelmä kompensoi kokeen kanssa. Ja tämän päivän kokeesta on sellainen fiilis, että joko se meni hyvin tai sitten huonosti. Oli siellä kohtia joihin osaisin vastata, mutta toiset kohdat voi olla että muistinkin strategian väärin ja selitinkin aivan puuta heinää. No sen näkee sitten, kun arvosanat tulee.

Noista kokeista vielä sen verran, että oli aavistuksen tiukemmat säädökset koetilanteessa. Tuli nimittäin mieleen ylioppilaskirjoitukset. Ensinnäkin meillä sai olla vain mustekynä, opiskelijakortti ja vesipullo pöydällä ja toiseksi kokeet pidettiin liikuntasalissa, jossa pöydät oli järjestelty yksittäin ihan niinkuin kirjoituksissa. Lisäksi vastaukset kirjoitettiin tietynlaisille konsepteille ja eilisessä monivalintakokeessa oli myös kirjoitusten vastauslomaketta muistuttava vastauslomake. Aikaa oli eilen 2 tuntia ja tänään 2,5 tuntia tehdä. Tänään käytin koko ajan hyväksi ja en ehtinytkään tarkistaa vastauksiani ennen kuin aika oli ohi.

Viime viikolla tosiaan kävin pyöräilemässä niin sanotusti Amsterdamin ympäri vaikka en oikeastaan Amsterdamin itäosassa käynyt enkä mennyt lautalla pohjoispuolellekaan. Ehkä joku toinen kerta sitten. Lenkki tosiaan ei ollutkaan sellainen kun aikaisemmin täällä puhuin kun en löytänyt sitä reittiä enää mistään. Päätin kuitenkin tehdä oman lenkin ja valitsin pari kohdetta mihin yritän päätyä ja kyllähän mä sinne sitten ehkä hieman eri reittiä päädyinkin :D

Tossa on muuten myös linkki mun ensimmäiseen englanninkieliseen blogikirjoitukseen ikinä. Kerroinkin tänne, että oon mukana Student Ambassador ohjelmassa ja meidän piti osallistua johonkin tehtäväryhmään ja itse olen blogiryhmässä. Ensimmäinen blogiteksti on nyt kirjoitettu.

Tänään piti mennä luokkakavereiden kanssa yhden luokkalaisen luokse "olutmaistajaisiin" mutta mulla ei ole nyt fiilistä mennä sinne. Ensinnäkin oon jotenkin tosi naatti ton kokeen jäljiltä ja sitten toiseksi kuulin yllättäviä suru-uutisia, joten ei ole intoa mennä myrkyttämään iloista tunnelmaa. Oon myös pari viime yötä nukkunut tosi huonosti, niin jos tänään vaan menis ajoissa nukkumaan ja heräisi huomenna uuteen päivään.

Loppuviikolle onkin tosi kivoja suunnitelmia, palailen sitten joskus niiden tunnelmissa tänne!

Puolalaisen vaihtarikaverin kanssa omenapiirakalla

Mun perjantain reitti, 24,6 km kokonaisuudessaan

Pyörälenkin varrelta
Amsterdam Noord
Maisemia pyörälenkin varrelta

Hauska sattumus. Tenttikirjan oli aikaisemmin lainanut toinen suomalainen,
joka oli suomentanut mulle kaikki vaikeimmat sanat
Näin tehdään kokeet Hollannissa!
Siellä tehtiin kokeet